korona päiväkirja


Moikka,

(viereinen kuva on muuten uuden liikkeen kassan edustalta, Riston asiakas toi omenapuun oksia.)

  Olen huomannut, että ympärilläni on aivan ihania ihmisiä, jotka kannustavat. Olen saanut ymmärtäväisiä neuvoja ja kannustimia asiakkailtani ja ystäviltäni. Asiakkaat ovat suositelleet minua ystävilleen, joku on esim ostanut lahjakortin etukäteen. Huomaan, että inhimillisyys on parasta mitä tiedän. Se on hieno homma jos ei ihminen sitä muuten huomaa, niin koronan avustuksella sekin tuodaan tietoisuuteen.  Toivon todella, että minä olen joku päivä se, joka voi vastavuoroisesti avustaa muita! Tämä kriisi on tuonut minut lähemmäksi muita ihmisiä ja se on upeaa! Olen kuvitellut, että yksin pitää pärjätä, eikä kukaan kuitenkaan auta. Asia ei ole niin. Maailma on pullollaan sydämellisiä, empaattisia ja välittäviä ihmisiä. Sen huomaaminen on niin ihanaa, että tekisi mieli itkeä ja niin olen tehnytkin.

Olen kiitollinen, että olen näinkin pitkään saanut tehdä työtä teille pitkäaikaset, menneet, kerran käyneet ja tulevat asiakkaani! Jokainen teistä on ollut ihana kukkanen polullani.

Eksyin työvoimatoimiston ammatinvalintatestiin. Ette usko mikä oli lopputulos!
1.Lattianpäällystäjä
2.Jalkahoitaja
3.Suuhygienisti
4.Kätilö

Hevosala olisi myös ollut yksi vaihtoehto, mutta omalta kannaltani se olisi tarkoittanut muuttoa Saksaan. Lisäksi pukittelevat ja vikuroivat 3-ja 4-vuotiaat hevoset eivät houkuttele. Psykologin ammatti kaatuisi siihen, että siinä todella luetaan  ja päntätään, mikä ei taas ole minun heiniä, koska pidän siitä, että saan tehdä käsillä ja liikkua, eli olla nk duunari. Sitäpaitsi tilastomatikka olisi jo ensimmäinen kompastuskivi ja jos koskaan olisin valmistunut, itkisin yhdessä asiakkaan kanssa hänen murheitaan, eihän siitä mitään tulisi.

Olen siis saanut todella tällä suurella vapaa-ajan määrällä keksiä kaikenlaista tekemistä. Aloitin siivoamaan kotiani katosta lattiaan. Ja koska ennestäänkin olen siivoushullu, ei ollut muuta siivottavaa kuin alkaa pesemään seiniä, uunia, parvekelaseja ulkoapäin(! ihan kamalaa, asun 5 kerroksessa ja se on riittävän korkealla) ja lopuksi vielä ihmesienellä kengän ulkoreunoja.

Sen jälkeen aloin käymään juoksulenkeillä ja sitten uudelleen salilla pienellä perhesalilla Olariumissa. Salilta taukoa on kertynyt 10 vuotta, koska kisatreenit ja ruokavaliot ja aamulenkit kuluttivat kaiken innon loppuun ja henkiseen palautumiseen menikin tuon verran aikaa.  Hyviä vinkkejä tulee tässä jos haluaa syödä edullisesti:
-porkkana, peruna, juurekset, omena

-kananmunat, protskujauho, auringonkukan siemenet, pellavarouhe, kalapuikot
-kaurapuuro
-itse tehty leipä/pulla
-tee, kahvi-toimii jälkiruokana

ja ihminen pärjää yllättävän niukalla ravinnolla! Olen ommellut ja parsinut ja tuunannut astioita, vaatteita ja kenkiä. On mukavaa mennä Peikin tallille Kauniaisiin tai Övergårdiin Siuntioon- katsomaan muiden ratsastusta ja nauttia hevosista ja toisten ihmisten seurasta sillä tavoin! Olen valanut itseeni uskoa katsomalla Yle Areenasta SAS, erikoisjoukkojen kovassa koulussa-ohjelmasarjaa. Olen lukenut esim Maaret Kallion Inhimillisiä kohtaamisia, sekä Joseph Murphyn Alitajuntasi voima. Lisäksi olen opiskellut kieliä (italia, ruotsi, saksa, ranska, japani, arabia, turkki, ei yhtään liikaa, ei.) Duolingossa.

 On alettava kirjaamaan ylös aiheita, joista voi olla kiitollinen, esim läheiset ja terveys. Mitä elämä on ilman läheisiä?

Ohessa muutama korona-ajan kuva elämästäni.



Kuulumiset

Moikka,

ajattelin kirjoittaa kuulumisiani jatkossa tänne ja ajatuksiani kun superihanat asiakkaani, ovat kyselleet miten menee ja tsempanneet. Ja tulevaisuudessa postailen myös kuvia siviilistäni, koska kuvia on kiva katsella.

Eli korona tyhjensi ajanvarauskalenterini kertaheitolla. Joten uusille asiakkaille on todellakin myös tilaa ja tässä hieman tyylistäni..

Haluan kohdata ihmisen ja nähdä mikä häntä pukee, ei se välttämättä, mikä on muotia. Vidal Sassoonin koulutuksen kävin entisen kollegan innoittamana vain todetakseni, että se oli superhyvä, koska siinä on täysin sama periaate kuin minulla: ensin ihminen, hänen oma tyylinsä ja persoonansa, sitten vasta muut asiat esim muoti. Korostetaan ihmisen omaa kauneutta.
  
Hiusten värjäys tehdään niin, että hiusta ei vahingoiteta, esim radikaalit jutut eivät ole minulla in, vaan mieluummin omasta väristä 2 astetta vaaleampi tai tummempi tyvi. Siksi en tee mielelläni mitään isoja operaatioita. Lisäksi isot muutokset harvoin onnistuvat yhdellä kerralla, taikka nopeasti.

Kampaajan on oltava niin luova, että hän itse keksii uusia juttuja.
Ihastelen inspiroivia ihmisiä kaduilla taikka netissä.

Leikkaan ja värjään asiakkailleni sellaisia malleja jotka pysyvät hyvänä kunkin asiakkaan käyntikerran mukaan.

Halusin urani alussa mahdollisimman ekologisen hiusvärisarjan, joten löysin Organicin, sen pullo maatuu ja vesistöön huuhtoutuessa väri kuormittaa vesieliöitä vähemmän kuin moni muu sarja. (se oli tutkimusaiheeni kampaajakoulussa) Koska Organic ei peitä harmaita kovin hyvin, löysin sen rinnalle ammoniakittoman Free sarjan, nimi tulee siitä, että se on resorsinoliton ja PPD-vapaa

Raidoituksessa käytän uudelleen käytettäviä, pestäviä raitalappuja.
 
''Nettiajanvaraus'' toimii minulla henk koht kännykkänumerostani, johon voi laittaa 24h tekstarilla varauksia ja tiedusteluja.

En pidä lomia, koska tykkään tehdä ympäri vuoden lyhyitä päiviä

Minulle voi sanoa jos on taloudellisesti tiukkaa ja neuvotella hinnasta. On hyvin inhimillistä, että ihmiselämässä tulee taloudellisesti vaikeita aikoja, siksi tulen ilman muuta vastaan. Tukekaamme toinen toisiamme.

Koetan tehdä työni niin tarkasti kuin mahdollista, joten minulla menee aikaa hieman enemmän. Haluan ehdottomasti, että asiakas uskaltaa antaa palautetta jos jokin asia ei mennyt hänen mielestään nappiin. Siksi kaikilla töilläni on tyytyväisyystakuu. Leikkauksissa 1vko ja väreissä/permiksissä 2 vko. Korjaus on maksuton, mikäli lopputulos ei ole ollut sellainen millaiseksi se yhdessä sovittiin. Korjaus on jonkin hintainen, mikäli asiakas haluaa muuttaa itse jotakin, mistä emme sopineet. Jos asiakas on tullut tietyn kuvan kanssa, lopputulos harvoin on samanlainen, koska kaikilla on omanlainen hiuslaatu, sekä pohjalla voi olla valmiiksi eri värejä, jotka aina vaikuttavat lopputulokseen. Tällaisissa töissä en ole parhaimmillani, koska tällöin en voi tehdä kuin mekaanisen suorituksen, jossa en voi käyttää omaa näkemystäni lainkaan.

Joka tapauksessa otan kaikki työni hyvin vakavasti ja koetan parhaani mukaan tehdä mahdollisimman täydellistä jälkeä,  nopeus tai tehokkuus eivät siten ole valttikorttejani.

En ole kaikkein sosiaalisin ja extrovertein. Olen ujo, uskokaa tai älkää!

Koetan mennä päivä kerrallaan ja osoittaa kiitokseni kaikille asiakkailleni jotka olette antaneet anteeksi jos olen tehnyt virheitä, jotka olette vuosi toisensa jälkeen tulleet asiakkaakseni, te olette olleet suuri ilon aiheeni kaikki nämä vuodet kampaajana/parturina/meikkaajana. Te olette aivan ihania tyyppejä jokainen! Toivon teille parasta mahdollista elämää ja kiitän olemassaolostanne, kaikista juttutuokioistamme.

Vilma

trendit 2020

Moikka,
uusin muutos tälle vuodelle, on se, että muutimme Albertinkadulta 7 minuutin matkan päähän Uudenmaankadulle! Tämä kaikki tuli vähän äkkiä sillä saimme tietää, että isot remontit olisivat edessä koko kiinteistössä, joten sopivan liiketilan löydyttyä Uudenmaankadulta, tuli äkkimuutto! Työt aloitimme heti kahden päivän kuluttua uusissa tiloissa, jossa jo aiemmin oli kampaamo. Teimme siitä persoonallisen, eli jätimme edellisen liikkeen kalusteita, sekä yhdistimme Albertinkadun liikkeen kalusteita, lisäksi lisäsimme valaistusta, joka on hyvin tärkeää liiketyöskentelyssä.

Auton voi edelleen jättää vanhalle teatterille josta on 5min kävely meille. Lisäksi jalan pääsee kätevästi Kampista tai Rautatietorilta, taikka monilla eri busseilla ja ratikoilla. Puhelinnumerot säilyivät ennallaan.

Alle olen listannut tämän vuoden muutaman trendin, jotka sattuivat miellyttämään silmääni.