Meikkaus

Meikkaaja on eri asia kuin maskeeraaja. Meikkaajat ehostavat, kun taas maskeeraajat tekevät teatteriin ja elokuviin esimerkiksi satuhahmoille tekokorvia,-neniä, -leukoja jne, sekä arpia, mörköjä yms.

Minä siis meikkaan, eli ehostan. Suosin heleitä meikkipohjia, jotka näyttävät luonnollisilta. Yksi suosikeistani on 50-60-luvun meikkityylit, yksinkertaista naisellista, joissa silmämeikki on yksinkertainen, mutta huulet tarkasti punatut.

    Häämeikit ovat herkkiä ja sävyiltään vaaleita, kun taas bileisiin laitetaan räväkämpää tummaa tummemman valaistuksen vuoksi. Pääperiaatteena minulla on, että tummempi silmämeikki, kevyet huulet, vahvat huulet, kevyet silmät. Varjostukset ja poskipuna, sekä kulmakarvojen muotoilu on mielestäni kaunein, silloin kun se on luonnollisesti ehostettu. Etenkin nykypäivänä trendinä on melko paksut kulmakarvat, jotka on piirretty laatikkomaisesti, mikäli näin tehdään, se on kauneimmillaan lähellä omaa hiusväriä.

Kuvauksiin tehdään hieman vahvemmat silmät, sekä meikkipohja, että varjostukset ovat tummempia, sillä salamavalo vie väriä jonkin verran, alla olevassa kuvassa olen tehnyt erittäin tumman silmämeikin, mutta näyttää kuvassa näinkin vaalealta.
Fitnesskisoihin kasvot meikataan kilpailijan kehon väriin sopivasti. Keho värjätään lihaserottuvuuden ja erittäin kirkkaiden lavan valojen takia ruskeaksi. Kasvomeikki on tällöin vaalean pavun ruskea. Olen kerran erehtynyt stemmaamaan kasvot kehon kanssa samaan tummuuteen, vain todetakseni, ettei se näytä hyvältä, joten kasvojen pohja jätetään kauniin vaalean ruskeaksi. Silmämeikin on oltava räväkkä, muttei kuitenkaan teatterimeikki. Tässä tapahtuu sama efekti kuin valokuvassa, eli valot syövät meikiltä tummuutta. Huulet pidetään hieman naturellia punertavampana, muttei punaisena, sillä kilpailijan kasvot ovat muuttuvat herkästi maskuliiniseksi ylimeikattuna vähäisen kehon  rasvamäärän vuoksi. Alla olevassa kuvassa näette, miten kisameikki toimii kirkkaissa valoissa, vaikka normaali valaistuksessa kasvot ovat yliluonnollisen ruskeat, sekä meikki yli vahva, vaikka lavalla näin ei ole. Kyse on siis illuusiosta.